Monday 25 November 2013

Uusi alku, taas.

Moi, mulla on uusi blogi. Sen löytää täältä: http://annagland.blogspot.co.uk/

Näkemisiin!

Thursday 1 November 2012

recently

Ai huppista, oliko mulla tällainen blogikin?

Koulun alkamisen jälkeen aktiivitaso on laskenut aika jäätävästi. Lähinnä oon hengannut Rosan työpaikalla läheisessä kahvilassa, lukenut Maon Kiinasta ja katsonut miljoonittain espanjalaisia leffoja. Ei olla edes käyty ulkona kuin pari kertaa! Syyt miksi en ole kirjoittanut: teen niin paljon juttuja, että jos en kirjoita niitä kaikkia niin en osaa päättää mitkä ansaitevat blogimaininnan. Tämän seurauksena en jaksa edes alottaa postausta. Toinen syy on kämppiksissäni. Hengaan päivässä ehkä tunnin tai kaksi ypöyksin, ja silloin katson mielummin BBC iplayeriä kuin kirjoitan. Sori. Koitan parantaa tapani.

 Lontoossa alkaa olla ihan saatanallisen kylmä, joten oli aika uudelle pipolle. Kyllä Thinsulaten kanssa kelpaa!

 Sain viiiihdoin ostettua fairy lightsejä, nyt on tunnelmaa! Mulla on myös pinkit välkkyvät ikkunassa.

Grizzlyt! 


Nyt kun saatiin tuo pois alta, voinkin siirtyä kertomaan mitä olen tehnyt viime aikoina! Käytiin viime maanantaina Johannan ja Nathanin kanssa Brixtonissa katsomassa Grizzly Bearia, mikä oli i h a n a. Lavapömpelit oli sikamakeet ja musta ne oikeestaan kuulosti paremmalta livenä kuin levyltä. Muutenkin keikkarintamalle kuuluu oikein hyvää; perjantaina oltiin Richardin ja parin sen kaverin kanssa katsomassa Japandroidsia (jonka vuoksi jouduin menemään keskustaan, voitteko uskoa) ja sunnuntaina vuosien odotus tulee vihdoin päätökseen sillä suuntana on Roundhouse ja Animal Collective!

 Lontoossa on satanut valehtelematta joka päivä, joten varustuksen pitää olla vähintään tätä luokkaa jos pitää lähteä iltakävelylle lähikauppaan.

 Keittiössäkin on tunnelmaa!

Eilen oltiin Dulwichin lähistöllä London College of Communications-tyyppien kotibileissä ja mukavaa nähdä vähän freessejäkin naamoja, tulee nimittäin hengailtua aika pitkälti samassa perusporukassa nykyään. Huomennakin pitäisi mennä bileisiin, tällä kertaa Harrin luokse. Rankkaa. :( Ens viikolla meillä on reading week, ja tiistaina lähdetään Jossun ja Harrin kanssa Amsterdamiin! Jee! Varattiin bussiliput (juu, vanha kunnon megabussi on taas tiedossa) noin kaksi minuuttia sen jälkeen kun ensin joku heitti läpällä, että voitaisiin mennä. Lippujen hinnaksi tuli vaan £30 edestakaisin, eikä meidän tarvitse edes maksaa asumisesta koska Harrin vanhemmat ja veli asuu Hollannissa. Ja päästään katsomaan suomitelkkaria sateliitilla!!! Tätä on odotettu, ollaan kitkuteltu Talen young money cash money videon voimilla eteenpäin. Ja kaikista parasta - nään VIHDOIN Death Gripsit! Mullahan oli liput jo Lontoon keikalle, mutta möin ne Jossille koska Amsterdamissa sattui olemaan keikka just ens viikolla. Jos tää keikka perutaan niin muutan Pohjois-Koreaan.

 Säästä puheenollen... Pari aamua sitten oli koulumatkalla ihan törkeä sumu.

Perus lauantai-aamupala.... No ei ole oikeasti ja tästä soi neljä ihmistä, mutta piti silti ikuistaa vaikka sitten vaan äidin järkytykseksi.

Ainoa oikea tapa opiskella!

Oon myös tehnyt ensimmäisiä kouluhommia, kirjaesseetä Chinese Politicsiin ja esseetä Hobbesin Leviathanista Early Modern European Philosophyyn. Kerrankin olen jopa ajoissa, sillä palautuspäivät on vasta maanantaina ja torstaina! Näiden jälkeen ei onneksi ole mitään ennen joulukuuta. Kai. Toivottavasti.

Friday 5 October 2012

back 2 school

Moro!

Blogin vanha nimi alko kyrpimään, joten nykyään nämäkin löpinät löytyy osotteesta http://da-place-to-be.blogspot.com, toivottavasti tänne löydätte jatkossakin!

Yliopistokin vihdoin alkoi tällä viikolla ja ihan mukavasti alkoikin. Mulla on tänäkin vuonna koulua kolmena päivänä viikossa, luentoja ja seminaareja. Kakkosvuoden erona on kuitenkin se, että pakollisten seminaarien lisäksi on nyt myös vapaaehtoisia. Tarkoituksen kuulemma olisi, että nämä vapaaehtoiset seminaarit olisivat rennompia ja keskustelu vähemmän virallista. Siltä kyllä vaikuttikin, varsinkin yksi mun seminaaritutoreista on superliikkis meksikolainen Fransesco jonka tunneilla varmaan jopa jaksaa käydäkin.


Kurssini tänä vuonna ovat siis historian laitoksella Yugoslavia: History and Disintegration ja Early Modern European Philosophy, sekä politiikan puolella Modern Political Theory ja aikaisemmista tiedoista poiketen Chinese Politics. Mullahan oli tarkoituksena olla tänä vuonna Politics of Vision, mutta kurssi peruttiin kivasti viime viikon keskiviikkona, eli viikkoa ennen kuin sen oli määrä alkaa. Juuuuuuu. Amerikallaisen proffan viisumihakemus oli kuulemma epäonnistunut, kiitos Britannian uudistetun byrokratian, josta jokainen laitoksen tyyppi on kyllä jaksanut valittaa vaikka kuulin kyllä huhua, että ongelma oli se miten Goldsmiths oli kyseisen proffan palkannut... Mene ja tiedä, olen kyllä silti ihan tyytyväinen Kiinaan! En tottapuhuen tiedä Kiinan asioista paljoakaan, ja kaiken lisäksi opettaja vaikuttaa tosi hyvältä ja asiantuntevalta! Ja ehkä vähän hullulta, mutta hyvällä tavalla. Muutkin kurssit on ainaki näin ensituntumalta oikein mukavan oloisia, vaikka filosofiaa varmaan pursuaakin tämän vuoden jälkeen joka tuutista.


Lukukausimaksuvaroja on selvästi käytetty Goldsmithsissä tarkasti, ja panostettu on eritoten koulurakennuksiin. Näin jossain lapun jossa luki, että remonttiin olisi satsattu jopa viisi miljoonaa! Hienolta kyllä näyttääkin, ja viereinen kirkkorakennus on kuulemma ostettu ja muutettu musiikin laitoksen konserttitilaksi. 

Huh, nyt saa koululöpinät riittää ja meitsi vaihtaa viihteelle. Adios!

Friday 21 September 2012

OUR house

Heissulivei! Istun tässä Catfordissa sohvallamme aamuteetä litkien (kello on kaksi) ja olo on freessi! Joka aamu herään patjaltani hymy levällään kun muistan, etten ole enää Woolwichissä. Jostain syystä ötökät ovat vallanneet Lontoon, ja Woolwichissä oli mm. tällaisia yllätyksiä:


Juu... No, meillä on onneksi vain etanoita. Tosin nekin ovat järkyttävän kokoisia mutta ainakin niistä eroon pääseminen on huomattavasti helpompaa.


Muutettiin siis viikko sitten, ja kamaa oli ihan uskomaton määrä, ottaen huomioon että ollaan kaikki asuttu täällä vain vuoden. Nathanin isä (jonka aksentti on niin vahva, että Nathanin piti tulkata) tuli onneksi Newcastlesta auttamaan auton kanssa, mutta jouduttiin silti tehä kolme reissua jotta kaikki kamat saataisiin muutettua. Muutenki koko viime lauantai oli törkeää sähläystä; ensinnäkin ei meinattu saada koko avaimia koska Paula ei ollut paikalla allekirjoittamassa sopimusta minkä lisäksi varasto, jossa mun ja Rosan kamat oli, oli mennyt kiinni puoli tuntia ennen sinne pääsyämme minkä vuoksi jouduttiin vuorkaamaan semiepäilyttävä paku viime maanantaina. Kaikki kuitenkin lopulta lutviutui ja ollaan asettauduttu taloksi todella hyvin.


Tässä on meidän talo! Ollaan ihan mäen huipulla, mikä on todella raastavaa mutta ainakin kunto kasvaa kohisten.


Ei olla keretty oikein sisutaa vielä, eikä meillä mm. ole ruokapöytää, mutta jotain tärkeimpiä on jo keretty laittaa kuten telkkari, Xbox ja Pleikkari sekä tietysti kaikkien lempparisistuselementti - fairy lights! Ja juu, tuo on 50centin P.I.M.P-sinkun vinyyli meidän takanreunuksella.


Takapihalla on kunnon leikkipaikka, kiitos landlordin. Tosin rakas ystävämme Dan jolla on tapana ruhjoa vähän kaikkea rikkoi trampoliinin toisena päivänämme täällä... Meinasin kuolla nauruun koska kirjaimellisesti sekunti ennen kuin pohja petti alta Dan sanoi mietiskellen jotain pienestä repeämänalusta kankaassa, jonka päälle sitten päätti hypätä...


Puutarha kukoistaa! Meidän vuokrasopimukseen kuuluu, että pidetään huolta kaikista pihan kasveista joten pitänee alkaa harjoittamaan vähän viherpeukaloisuutta. 


Talo takapihalta päin, mun huone on toisessa kerroksessa tuo jossa on ikkunan auki.


Keittiö on ihan uuuskomattoman hi-tech, kyllä kelpaa kokkailla! 


Mun huoneessa on vähän erikoinen säilytyssysteemi, eikä tähän keskimmäiseen kohtaan mahdu mitään muuta kuin vinyylejä ja kirjoja. No, ihan kiva silti!


Talohan on kalustamaton, mikä on Suomessa normaalia mutta täällä vähän ikävämpi yllätys. Toisin sanoen meillä ei ollut sänkyjä muuttaessa muilla paitsi Paulla jolle se oli jätetty ja Johannalla joka osti omansa edelliseltä asukkaalta. Ainoa ongelma, että se oli eri kerroksessa kuin Johannan huone. Ette uskokkaan mikä työ oli ensin purkaa, sitten kantaa ja loputa koota se uudestaan. Kuvassa DIY tiimi Johanna ja Richard urakan jälkeen uupuneina.

Teen jonkun paremman postauksen koko talosta vielä sitten kun ollaan saatu tämän vähän valmiimmaksi. Siihen asti, tässä on kuva Danista ja Richardista (huom. joiden tukat minä olen leikannut) jotka ihmettelee Rosan erittäin randomia tavaravalikoimaa:


Sunday 9 September 2012

sami helle

(Katsottiin eilen Kovasikajuttu)

Ihmeiden aika ei ole ohi, meillä nimittäin on talo! Ja vieläpä ihan mahtava sellainen. Kaiken stressaamisen ja kuumottelun jälkeen asunto järjestyikin erittäin vauhdikkaasti, neljässä päivässä. Meidän viisihenkinen talous (minä + Johanna, Rosa, Paula sekä ainoa miespuolinen ja ei-suomalainen Nathan) muuttaa lauantaina kahdeksi vuodeksi Brockleyhyn, eli New Crossista vielä vähän etelämpään. Kolmikerroksinen, melkein satavuotias mäkitalomme on ihan u s k o m a t o n. Siellä on mm. trampoliini, kolme hedelmäpuuta, keinu, tiskikone, neljä kattoikkunaa ja upea näkymä Surreyhyn/Kentiin yhdestä suunnasta ja Lontoon keskustaan toisesta. Eikä vuokrakaan ole kuin £480/kk! Aluekin vaikutti tosi mukavalta; lähellä on pieniä kauppoja ja kahviloita minkä lisäksi jätti-Tescon pitäisi löytyä 10 minuutin päästä. Niin ja ihan vieressä on puisto, mistä on kuulemma "koko Lontoon paras näkymä" mutta sitä en vielä pysty takaamaan.

Näkymä meidän ovelta Catfordiin päin! Unohdettiin ottaa sisältä kuvia kun oltiin niin täpinöissämme, mutta eiköhän niitä tännekin vielä kerkeä laittamaan pari kappaletta.

Olen siis ollut takaisin Lontoossä nyt kuusi päivää ja kaikki alkaa taas tuntua tosi kotoisalta. Rich ja Dan sai hienon kämpän (huom. ei tosin yhtä hieno kuin meidän) Deptfordissa, jossa ollaan hengailtu aika paljon koska Woolwich alkaa muistuttaa epäilyttävästi mustalaisleiriä ja/tai kaatopaikkaa. Toimitin myös kaksi kaljanhuuruista hiustenleikkuuta yhtenä iltana jotka onnistuivat yllättävän hyvin. Ehkä pitäisi vaihtaa alaa? Oltiin myös kebabilla (tai siis itse olin cheese and chipseillä, sori äiti!) tulopäivämme iltana, jossai alkoi ihan out of nowhere soimaan Crazy Frog ihan jumalattomalla voluumilla kaksi kertaa peräkkäin. Olen aika varma, että työntekijät vain halusivat meidät ulos mutta eivät osanneet arvatakkaan kuinka fiiliksiin tulimme seuraavista kappaleista - In Da Clubin ja Call Me Mayben tahtiin tanssiminen keskellä jalkakäytävää oli varmasti hienoa katsottavaa.

Pelattiin jalkapalloa yöllä Danin ja Richin talonyhtiön kentällä. Danilla on muuten päällään Johannan veljen (tai jonkun, en muista) vanha Blues-paita!

PS:


Tuesday 4 September 2012

kun tänään lähden

Jaahas, heippa vaan! Elossa ollaan ja suomilomani alkaa aika kirjaimellisesti vetelemään viimeisiään; tänään olisi lento takaisin Lontooseen ja kämpänmetsästykseen. Ensimäistä kertaa en kuitenkaan joudu lähtemään matkaan yksin, vaan lennetään tulevan kämppikseni ja muutenkin ihan ok-tyyppi Rosan kanssa yhdessä. Heathrowlta matka jatkuukin sitten Piccadillylla, Jubileella ja vielä bussilla aina niin ihanaan Woolwichiin, jossa siis asumme 15. päivään asti jolloin Johannan ja Nathanin vuokrasopimus loppuu. Silloin siis pitäisi myös olla uusi kämppä hankittuna... Juupa juu... Onneksi kaikilla meidän muilla kavereilla näyttää olevan kämpät joten ei ehkä ihan kodittomiksi jouduta. Ja oikeastaan on ihan mukava viettää Woolwichissä vielä hetki, siellä on kuitenkin tullut hengattua niin paljon.

Tuntuu, että aika Suomessa meni ihan järkyn nopeesti, varsinkin koska vietin kaksi kuukautta töissä. Tämän seurauksena en kerennyt landelle ollenkaan (jos omaa kotiani ei lasketa...), en ottanut yhään aurinkoa, en vetänyt todellisia puistokännejä enkä päässyt uimaan. Noh, onneksi vielä on kesää jäljellä, Lontoossa ainakin.

Lontoossakaan en kyllä pääse ihan heti uimaan (enkä tottapuhuen tiedä menisinkö muutenkaan) koska tittidittidii - otin tatuoinnin. Kuvaa ehkä vähän myöhemmin kun se ei enää käyttäydy yhtä käärmemäisesti, mutta voin sanoa, että hyvin tyytyväinen olen! Kävin Legacyssä Benillä, joka oli ihan mahtava tyyppi ja sitäkin parempi tatskaaja vaikka onkin vasta harjottelija. Todella mukiinmenevän hintaisen tatskan lisäksi sain erinomaista hiphop-koulutusta sekä mahtavat taustamusat. Suosittelen!

Friday 27 July 2012

kuvia kuvia kuvia kuvia

Taisin jo mainita aiemmin, että olin toukokuun lopussa Glasgow'ssa Stag & Dagger-festareilla (menin Death Gripsin takia, ne peruutti...). Kyseessähän oli siis ensimmäinen matkani Britannian sisällä, joten päätettiin sitten repästä kunnolla ja matkustaa railakkaat 9,5 tuntia Megabussilla Skotlannin kansallisromanttisiin maisemiin. Anteeksi ranskani mutta Glasussa oli maineensa veroisesti iha vitun kylmä, olin siis toukokuussa villapaita ja sadetakki päällä. Ja jäässä. Laittaa Suomen kesänkin vähän perspektiiviin.

Mulla ja Johannalla oli kummallakin kertiskamerat mukana, tässä vähän niistä!


Bussissa mielenterveys järkkyy... Kokemus sinänsä toi maka Englannin läpi bussilla. Paljon oli landee ja kaupungeista tuli sitä masentavampia mitä pohjoisempaan meni. Ens lokakuussa mennään Nathanin kotikaupunkiin Newcastleen (Bloc Partyn keikalle lol) Skotlannin rajalle, ehkä mielipide sillon muuttuu!


Richard soi Skotlannin ylpeyttä eli haggisia eli lampaan sisäelimiä mahalaukussa. Oli kuulemma vaan "a bit boring", mikä pettymys. 


Tää oli pakko laittaa koska mun nenä ja Rosan huulet ja meijän iteleikatut otsatukat ja samanväriset kynsilakat. 

 
Glasgown keskustaa..... No okei, ei kaikki ihan tältä näyttänyt.


Se infamous deep fried mars bar erittäin blurrina. Suosittelen kerran elämässä kokeilemaan!

 
Asuttiin Richardin kaverin Bradleyn luona, ei onneksi kuitenkaan noissa kerrostaloissa... Glasgow on oikeesti ihan kiva kaupunki, jotenkin vaan päädyin ottaman kuvia ihan kamalista alueista, heh.


Mikäs sen mukavampaa kun vähän pääkalloja siellä täällä!


Johanna ja Rosa baarissa sängyssä. Muistaakseni sen paikan nimi oli joku Room 101 ja se oli sistuettu normikämpäks, tosi kiva! Baarimikkona oli ihan jäätävän hottis partamäni jonka selän takana oli kyltti missä luki "don't try to hit on the barman, he's not interested" Dreams crushed. :( Saanen myös sanoo, että oltiin myös paikassa jossa pint makso PUNNAN!!!!! Lontoo ota oppia.


Nää "twenty is plenty" kyltit oli musta niiiin liikkiksiä.


Skotlannissa ei saa juoda kadulla (lol), mutta tietenkin nämä yhdet pahisket viis veisasivat lain kovasta kourasta ja kaatoi viiniä kurkkuun pääkadun kulmalla... Poliisi tuli ja vedettiin erittäin toimivaksi todettu "We're from Finland :'("-kortti ja pollarit jätti rauhaan, joskin ottaen viinit mukanaan. Niin ja toim. huom. minä en tähän viiniin koskenut!! Eli älä huoli äiti, en ole rikollinen toisin kuin eräät.

Niin ja olihan mulla kännykkäkin. pari fotoo matkalta:



Mentiin Prestonin läpi, joka on jossain vähän Manchesteristä pohjoiseen ja ehkä masentavin paikka mistä olen koskaan läpi ajanut. Lontoossa ei huomaa kuinka kusessa Britannian talous on, mutta tuolla pohjoisessa sitä ei voi ignoorata.


Näitä Lontooseen, kiitos!


Tämä oli jotain niin hienoa.

Viikonlopuksi meen Kuudenteen Aistiin! Voitte tulla sunnuntaina tervehtimään Iceagen eturiviin, oon se tyttö jolla on sydämenmuotonen MARRY ME JAKOB kyltti messissä.